Sukattaa

Viimeisimmät valmiiksi saadut sukat menevät kavereille. Junasukat kaveri pyysi tekemään vauvan saavalle ystävälleen ja ne piti tehdä paljettilangasta. (Aikaisin ne lapset niitä bilevaatteita haluaakin!) Kaveri itse pyysi langaksi Novitan Kidettä, mutta mä torppasin sen liian paksuna ja ehdotin tilalle saman firman Sädettä. Säde oli aluksi aika hermostuttavaa lankaa löyhäkierteisyytensä vuoksi, mutta puolen sukan jälkeen me tultiin ihan hyvin toimeen. Ja ihanat sukat tuli! Mä tykkään neuloa junasukkia, sillä niitä on helppo tehdä, mutta silti mielenkiinto pysyy koko ajan yllä. Ja valmista saa nopeasti, mikä on aina tyydytystä tuova tekijä.

Pinkkiraitasukat menevät yllärinä samaiselle kaverille, joka Thaimaan-lomaltaan toi mulle Hello Kitty -pussukan (se oli feikki, mutta söpö joka tapauksessa). Sekä valkoinen että raitalanka ovat 7 Veljestä. Jälkimmäisen sukan lopussa käsiala oli löystynyt sen verran, että teräosan raidoista tuli eri väriset, mikä vähän harmittaa. Sen jälkeen oonkin pyrkinyt raitojentäsmäämispakkomielteestäni eroon, mutta huonoin tuloksin. Ei sukat vaan mun mielestäni näytä parilta, jos niissä on erilainen väritys. Aion kuitenkin vakaasti vielä parantua tästä taudista ja tehdä joskus Missä neuloimme kerran -blogin Joulukalenterisukkien tyyliset sukat, joissa on täysin randomit raidat. Vielä joskus ne teen!

 

Viininpunaiset sukat (tabletilla otettu kuva näköjään vääristää väritystä aika pahasti) menevät toiselle kaverille, myöskin pyytämättä, muttei enää yllätyksenä, sillä menin pilaamaan jutun ja paljastamaan sukkien olevan tekeillä. Musta ei tulis hyvää poliitikkoa, kun en osaa pitää (valtion)salaisuuksia! Kaveri aina valittaa paksuista pohkeistaan, joten näissä sukissa on pohkeille tilaa. Silmukkaspiraalisukkien idea on Kathleen Taylorin Suuresta Sukkakirjasta. Tein sukista peilikuvat. 

Kaikissa sukissa on lappukantapää ja nauhakavennukset. Mä olen vakaasti päättänyt opetella muunlaisiakin kantapäitä ja kärkivaihtoehtoja. Seuraavana uudenopetteluprojektina on varmaankin sukkien teko varpaista varteen. Mä olin aluksi muutosvastarintainen sitä tekniikkaa kohtaan, mutta alan nyt sitten taipua, koska niin moni siitä tykkää. Entäs jos mäkin tykkäisin?

Pirullisen ämmän keksintö

Olipa kerran keski-ikäinen vanhapiika, joka istui yksin pienessä, vetoisessa mökissään kylän laitamilla. Vanhapiika oli hyvin katkera kaikkia perheenäitejä kohtaan, sillä näiden elämä tuntui olevan niin ruusuista. Niinpä vanhapiika päätti kostaa kaikille onnellisille naisille keksimällä kauniin, mutta helvetillisen silmukan, kierretyn nurjan silmukan. Ja näin kierretty nurja päätyi yhtenä päivänä koristamaan Cookie A:n sukkia ja kiusaamaan siten neulovia naisia kautta maailman. Se oli sen pituinen se.

Ei millään pahalla keski-ikäisiä vanhojapiikoja kohtaan. Mäkin olen kohta sellainen. Koira koiran tuntee.

Iina osaa ja opettelee

Jos Googlelta kysytään, Iina osaa mm. käyntiä, laulaa ja "tehdä ihan uskomattoman kaariharpan".  Mikä se on? Voiko sitä syödä? Entä neuloa? Se kuulostaa ainakin ihan joltain kavennukselta, jonka haluan oppia. Ajatella kaariharppaa, sillä saa pitsin kuin pitsin näyttämään hyvältä!

Neulonnassa riittää paljon opittavaa. Mä olen neulonut enemmän tai vähemmän aktiivisesti vajaa kymmenen vuotta, mutta välissä on ollut aikoja, etten ole katsonutkaan puikkoihin päin. Lisäksi mä olen ollut jokseenkin fiksoitunut tekemään pelkkiä perussukkia, Seiskaveikasta totta kai (enkä mä vieläkään suostu 7 veljestä dissaamaan). Olen mä neulonut myös lapaset sekä pikkukissoja, mutta lähinnä oon tahkonnut niitä sukkia. Viime aikoina oon pikku hiljaa astunut mukavuusalueeni ulkopuolelle, näin alkajaisiksi fingering-vahvuisten lankojen myötä.

Mun unelmana on tulla Hyväksi Neulojaksi, mutta haasteita on monia: ajan puute, laiskuus ja syvällä poterossa istuminen. Löysä käsialakin voidaan luokitella ainakin hidasteeksi tiellä menestykseen. Mä en tosin janoa kultaa enkä kunniaa vaan mua ajaa eteenpäin se kuuluisa tekemisen ilo. On kiva neuloa "vielä se yksi puikollinen" ja saada jotain valmiiksi. Tuntuuhan se tietysti hyvältä, jos joku joskus sanoo, että hyvältä näyttää. Onneksi mulla on ei-neulovia kavereita, joita voi ilahduttaa niillä perussukilla ja saada heiltä kiitoksia ja ihailua. Jokainen tarvitsee niitä edes vähäsen. Ja koska mä en todellakaan osaa laulaa (en ole yli kymmeneen vuoteen edes yrittänyt), mä neulon sitten vaan sukkia. Toivottavasti tulevaisuudessa jotain muutakin.